Taiteen voidaan ajatella olevan luovaa toimintaa, ja olevan lähtöisin ihmisen ilmaisusta, jolla pyritään välittämään tunteita, ajatuksia, havaintoja tai kokemuksia jonkin materiaalisen tai ei-materiaalisen keinon kautta.

Minulle taide on ennen kaikkea leikkiä. Se on taito nyrjäyttää vallitseva olevainen päälaelleen ja tarkastella sitä uudesta näkökulmasta. Taide vaatii samanlaista mielentilaa kuin leikissä: avointa ei-tietämisen tilaa, jossa virittäydytään uskomaan johonkin sellaiseen, mitä ei ole (vielä) olemassa. Tein edellisen opinnäytetyöni nimenomaan leikistä, ja siinä tarkastelin teatteria ja sen opetusta leikin teorian kautta. Olen sittemmin laajentanut näkökulmaani ja pohtinut leikin teoriaa taiteen tekemiseen ylipäänsä. Itselleni leikki on aina toiminut primaarina välineenä päästä tuohon maagiseen uutta luovaan ei-tietämisen tilaan.

Wikipedia sanoo aiheesta näin: ”Leikki on varsinkin lasten harjoittamaa, usein määrämuotoista ja määräsääntöjä noudattavaa, mielihyvänsävyistä toimintaa ilman tietoista hyötytarkoitusta.” Toisaalta leikille ei ole olemassa yhtä, yleisesti hyväksyttyä määritelmää – kuten ei taiteellekaan. Leikki on mielentila. Leikkitutkija Stuart Brownin mukaan leikin keskeisiä piirteitä on sen merkityksellisyys leikin itsensä vuoksi, ilman selkeää tavoitetta tai päämäärää. Leikki on ikään kuin ”flow-tila”, jossa ajan ja paikan taju hämärtyy, kun tekee jotain itselle mieluista. Leikillistä mielentilaa tavoittelevat siis myös aikuiset erilaisten harrastustoimintojen kautta.

Jean Piaget määritti leikille aikanaan kolme kategoriaa: symbolileikki, sääntöleikki ja harjoitusleikki. Näistä symbolileikki kiinnostaa meitä taiteen tekemisen näkökulmasta. Symbolileikki on kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että esine, asia tai objekti saa leikin aikana uuden merkityksen. Kuvittelemme siis hetken asian olevan jotain muuta, kuin se oikeasti on. Erilaiset symbolit ja metaforat kuuluvat erottamattomasti taiteeseen. Taiteen perusolemukseen kuuluu se, että koemme materian symboloivan meille jotain, kertovan meille tarinaa tai viestivän jotain ajankohtaista. Me uskomme taiteilijan luomaan illuusioon.

Oma taustani on esittävän taiteen parissa, joten myös sääntöleikit ja harjoitusleikit kuuluvat ehdottomasti oman työni kulmakiviin, enkä nyt puhu vain opetuskontekstista. Esittävän taiteen valmistusprosessiin kuuluu erottamattomana osana harjoittelu, jossa valmiin teoksen flowta ja yhteistä mielentilaa etsitään yhdessä. Se on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä ja lainalaisuuksia, jotka ovat totta juuri tämän esityksen todellisuudessa. Harjoitteluun liittyy omat sääntönsä, mutta myös jokainen teos on omanlaisensa leikki, johon myös yleisö pitää saada uskomaan. Mitä harjaantuneempi katsoja on, sitä helpommin hän uppoaa teoksen monimutkaiseenkin sääntöverkostoon. Tällä tavoin voimme ajatella myös ”vaikeasti avautuvia” teoksia leikin kautta.

Taidetta voi kuitenkin määritellä ja tarkastella erilaisista näkökulmista, joista leikki on vain yksi tapa hahmottaa monimutkaista asiaa.